Kunniajäsenet

Videokuvaajien hallitus myönsi Aatos Suomilammelle kunniajäsenyyden 2021

Aatos Suomilammi

Aatos Suomilammi palkittiin lauantaina 19.9.2015 Hennalan upseerikerholla pidetyssä Filmi-ja Videokuvaajien liiton 60-v juhlassa kultaisella Unica-mitalilla suomalaisen harrastajaelokuvaajien hyväksi tehdystä pitkäaikaisesta työstä. Se on korkein harraste-elokuvaajalle myönnetty palkinto koko  maailmassa. Lahden Videokuvaajien jäsenistä sen ovat aiemmin saaneet  Risto Koivistoinen, Keijo Skippari ja Kauko Vilkko.

Elämäntyönsä Suomilammi Oy:n perustajana ja suomen suurimman videoalan laitteitamyyvän yrityksen johtajana
toiminut Aatos Suomilammi muutti eläkepäiviksi Lahteen ja tuli silloisen puheenjohtajan Keijo Skipparin kutsusta mukaan Lahden Videokuvaajien toimintaan.

 

Aatos Suomilammi on siitä lähtien vaikuttanut omalla panoksellaan siihen, että Lahden Videokuvaajat on tällä hetkellä suomen suurin jäsenyhdistys Filmi- ja Videokuvaajien liitossa.  

Aatos on myös menestynyt hyvin  Kaakonpiirin- ja Filmi- ja Videokuvaajien liiton videokilpailuissa lämminhenkisillä dokumenteillaan.
 

Videokuvaajien hallitus myönsi Keijo Skipparille kunniajäsenyyden 2021

Keijo Skippari

Hämeen Rykmentissä elokuvan tekijänä oppinsa saanut Keijo Skippari on toiminut Lahden Videokuvaajien puheenjohtajana vuosina 2004-2008, jonka jälkeen hallituksen varapuheenjohtajana, tai  jäsenenä yhtäjaksoisesti.  Keijo voitti kultaa Romaniassa 2016 järjestetyissä harrastajaelokuvaajien MM-kilpailuissa elokuvallaan Rintamalotta. 
Harrastajaelokuvaajien MM- kisat on järjestet­ty vuodesta 1931 alkaen. Suomi on voittanut kultaa vain kahdesti. Heikki Kalima 1979 ja Keijo Skippari vuonna 2016. 

Keijolla on useita Filmi- ja Videokuvaajien liiton palkintosijoja ja kultamitali SM-kilpailuista vuonna 2016.

Lahden kaupunki palkitsi hänet kulttuurialan tunnustuspalkinnolla vuonna 2016. Unica on palkinnut Keijon myös kultaisella mitalilla suomalaisen harrastajaelokuvaajien hyväksi tehdystä pitkäaikaisesta työstä.

Kauko Vilkko
Kauko Vilkko on tehnyt menestyksekkäästi lukuisia elokuvia kaitafilmillä. Vuonna 1984 Vilkko voitti Unicassa  hopeaa elokuvalla Lea.
Elokuvaa on esitetty useassa maassa. Videon aikakaudella Vilkko on innostunut tekemään elokuvia digitaalisessa muodossa. Vuonna 2010 Vilkko sai pronssia SM-kilpailuissa elokuvalla "Oikaisu".
Vilkolle myönnettiin myös samana vuonna Unican kultainen mitali harraste-elokuvaajien hyväksi tehdystä työstä. Vilkko on omalla esimerkillään näyttänyt, että elokuvien tekeminen ei ole iästä kiinni. Liittyi harrastajiin 1975 ja kuoli keväällä 2021.

Pekka Ilmarinen

Pekka Ilmarinen oli 1980-luvulla puheenjohtajana järjestämässä Suomen Kaitaelokuvaajien liiton SM-kilpailuja Lahdessa maaliskuussa 1981. Tuolloin Pekka Ilmarinen kertoi Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa, että uskoo valtakunnallisen katselmuksen tuovan pitkäaikaisia virikkeitä Lahden yhdistykselle. Tuo toive on toteutunut täydellisesti, sillä lahtelaiset elokuvatekijät ovat tehneet huomattavan määrän elokuvia, jotka ovat pärjänneet niin Kaakonpiirin, kuin liitonkin kilpailuissa. Haastattelua seuranneiden vuosikymmenten aikana Pekka Ilmarinen on omalta osaltaan vaikuttanut jäsenmäärän kasvuun. Tänä vuonna yhdistyksen jäsenmäärä lähentelee jo sataa henkilöä, joista lähes puolet osallistuu aktiivisesti yhdistyksen jäseniltoihin, sekä koulutustilaisuuksiin.

Hugo Tuokko

Hugo Tuokko on pitkänlinjan elokuvan tekijä, joka on tehnyt elokuvia neljän vuosikymmen ajan.  Eräs Tuokon parhaimmista elokuvista on" Ei laukaustakaan"- elokuva, joka on tänä päivänäkin ajankohtainen, nimittäin alkoholi ja metsästys eivät sovi yhteen.


 

 

Reijo Muurinen

Reijo Muurinen on huolehtinut Lahden Videokuvaajien talouden pidosta usean vuosikymmenen ajan ja osallistunut yhdistyksen toimintaan merkittävällä tavalla. Tekniset tiedot ovat aina olleet Reijon vahvuus ja monipuolinen vieraiden kielten hallinta on auttanut kalustohankintojen- ja ohjelmien sisältöjen vertailuissa.