Filmi- ja Videokuvaajien liitto

 

(6.10.2017)

FVL on perustettu vuonna 1955. Liitto on toiminut jo yli 50 vuotta suomalaisen harraste-elokuvauksen hyväksi. Kaitafilmaus yleistyi nopeasti 50-luvulla ja monilla paikkakunnilla perustettiin paikallisyhdistyksiä. Ensimmäisenä tälläinen kaitafilmauksesta kiinnostunut yhdistys perustettiin Helsinkiin 1953. Yhdistysten määrä kasvoi nopeasti ja uusia yhdistyksiä perustettiin ympäri Suomea. Nämä perustivat sitten Liiton vuonna 1955.

Tänään paikallisyhdistyksiä on 16 ympäri Suomea seuraavilla paikkakunnilla: Anjalankoski, Helsinki, Hyvinkää, Imatra, Joensuu, Keuruu, Kirkkonummi, Kotka, Kouvola, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Mikkeli, Rauma, Turku ja Äänekoski.

FVL:n näkyvin toimintamuoto on SM-kilpailut. Ne ovat avoimet kaikille harraste-elokuvaajille ja myös elokuvakoulujen oppilaille. Kilpailut järjestetään yleensä huhtikuussa.Kilpailuun osallistuneiden elokuvien joukosta Liiton työvaliokunta valitsee Unicaan Suomea edustamaan parhaaksi katsomansa elokuvat

 


 

 

Lahden Videokuvaajat ry hyväksyy jäseneksi koko Suomesta tai ulkomailta.

Meidän yksi jäsen asuu Ruotsissa.

Liity jäseneksi.

 

 

Linkki:

Liity jäseneksi Lahden viedeokuvaajiin

 


 

Filmaajalehti

(6.10.2017)

Filmaaja on nykyinen tiedotuslehti, joka on ladattavissa liiton web-sivuilta. Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa ja se jaetaan postin välityksellä kaikkien jäsenyhdistysten puheenjohtajille, joiden pitää kierrättää lehteä omissa kokouksissaan. Lisäksi kaikki suora- ja tukijäsenet saavat lehden postin kautta.

Seuraava Filmaaja jäsenlehti ilmestyy  tammikuussa 2018. Lehdessä on kilpailukutsu SM-kisoihin, sekä muita mielenkiintoisia artikkeleita ja ajankohtaisia asioita. 

Alhaalla on sähköisessä muodossa ilmestyneitä jäsenlehtiä pdf-muodossa. Viimeksi ilmestynyt lehti on aina päällimäisenä. Filmaajalehteä taittaa Lahden Videokuvaajien jäsen Keijo Skippari. Aineiston hänelle toimittaa Pentti Kemppinen, jolle kaikki lehteen tulevat artikkelit ja aineistot tulee toimittaa.