Lahti mitali Riku Roudolle 1.11.2021


Kultainen Lahden mitali myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Lahden kaupungin hyväksi. Riku Routo tunnetaan ahkerana ja sinnikkäänä toimijana, joka nauttii suurta arvostusta alallaan. Erilaiset tapahtumat ja tempaukset vuosikymmenten aikana ovat laajentaneet hänen tunnettuuttaan.
Esityksen Lahden mitalin saajasta tekee valtuuston puheenjohtajisto. Lahtelaiset saavat vuosittain ehdottaa mitalin saajaa. Mitali on perinteisesti luovutettu Lahden syntymäpäivänä 1.11.2021

Routo perusti Suomen ensimmäisen moottoripyörä-museon oheispalveluineen Niemen satamaan vuonna 2011. 

Museo on nopeasti noussut yhdeksi Lahden suosituimmista paikoista kaupunkiin tulevien vierailijoiden keskuudessa. 

Routo on elämäntyöllään tehnyt tunnetuksi paitsi yritystään ja itseään, myös Lahtea ja kansainvälisellä mittapuulla Suomea.


Keijo Skippari vuoden lahtelainen 2018


Lahti Seuran hallitus valitsi Keijo Skipparin vuoden lahtelaiseksi 2018. Tunnustuspalkinto luovutettiin 21.11.2018 Kino Iiris elokuva-teatterissa pidetyssä Lahti-illassa. Juhlan tuntua lisäsi Lahden laulajien kamarikuoro, joka esitti juhlan aikana kaikille tuttuja kuoroteoksia. Tunnustuksen perusteena oli kotiseudun historian tallentaminen jälkipolville, missä Skippari on ansioitunut jo vuosikausia. 

Lahti-Seuran puheenjohtaja Sauli Hirvonen luovutti Keijolle vuoden lahtelainen muistotaulun 21.11.2208 Kino iiriksessä. Taustalla kuorolaisia.

Erityisenä ansiona voi pitää Skipparin ideoimaa, ohjaaja Tertta Saarikon kanssa tehtyä Lemmenlatu elokuvaa. Joulukuussa 2017 valmistunut pienen budjetin elokuva kertoo Lahden yli 110-votisesta historiasta. 
Elokuvassa konkretisoituu Skipparin aktiivinen ja määrätietoinen ote. Hän tietää, mihin ryhtyy ja saa tuloksia aikaiseksi, kertoo tunnustuksen antaneen Lahti Seuran puheenjohtaja Sauli Hirvonen. Osittain dramatisoitua elokuvaa on esitetty Kino iiriksessä jo yli sata kertaa ja katsojia on ollut lähes 11.000.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠On ollut minullekin yllätys, että Lemmenlatu on vetänyt näin paljon katsojia ja näin pitkään. Tosin osasin aavistaa sen, sillä paikalliset elokuvat ovat aina vetäneet salin täyteen katsojia, Skippari kertoo.

Lahden Videokuvaajat onnittelevat Keijoa pitkästä ja ansiokkaasta urasta.