2016 Keijo Skippari

Keijo Skippari pitämässä kiitospuhetta. Oikealla liikunta- ja kulttuurialan puheenjohtaja Marko Varjonen. Keskellä Ulla Koskinen-Laine

Keijo Skipparille Lahden kaupungin vuoden 2016 kulttuurialan tunnustuspalkinto

 

Lahden Videokuvaajien varapuheenjohtaja Keijo Skippari palkittiin pitkäaikaisesta työstään arvokkaalla palkinnolla Lahden kaupungintalolla 1.2.2017 pidetyssä tilaisuudessa. Palkinnon perusteina lautakunta piti menestymistä kansainvälisissä elokuvakilpailuissa sekä pitkäaikaista kotiseudun tallentamistyötä monin erin tavoin.

 

 


 

Keijo Skipparin ohjaama elokuva lahtelaisesta lotasta Elsa Vanhalasta voitti kultamitalin Romaniassa

 

Pitkän tauon jälkeen suomalainen elokuva voitti kultaisen mitalin Unica-kilpailuissa, jotka ovat korkeimmat harraste-elokuvaajien kilpailut maailmassa. Edellisestä voitosta on kulunut jo 37 vuotta. Heikki Kalima voitti vuonna 1979 Turussa kultaa.

Kilpailuun osallistui 23 maata ja avoimeen sarjaan osallistui 95 elokuvaa, joista kansainvälinen raati valitsi Keijo Skipparin ohjaaman Rintamalotta-elokuvan  voittajaksi. 

Filmi-ja Videokuvaajien liiton puheenjohtaja Pentti Kemppinen luovutti 5.9.2016 jäsenillassa Keijolle mitalin ja kunniakirjan.

Etelä-Suomen sanomat kirjoittaa sivuillaan