Kilpailusäännöt

Elokuvaajien Kaakonpiirin
kilpailusäännöt  vuodelta 2017 


1. Osallistuminen
Kilpailuun osallistujien tulee olla Kaakonpiiriin kuuluvien järjestöjen jäseniä. Järjestävä yhdistys päättää kilpailutöiden formaatista omien edellytystensä mukaan. Kilpailukutsut tulee lähettää riittävän ajoissa mahdollisten formaattijärjestelyjen vuoksi. Suositellaan elokuvien lähettämistä muistitikulla kohtuullisen kokoisena tiedostona. Kilpailutyön pituus A-, B-, C ja E -sarjoissa on enintään 25 minuuttia,  D -sarjassa enintään yhden (1) minuutin ja F-sarjassa enintään neljä ( 4 ) minuuttia. Elokuvan valmistumisesta tulee olla kulunut korkeintaan kolme ( 3 ) vuotta. Kilpailuun ilmoittauduttaessa kilpailijan tulee ilmoittaa valmistumiskuukausi ja -vuosi.
Kaakon Piirin kilpailuun ei saa osallistua kahta kertaa samalla työllä. Kilpailuun ei saa osallistua työ, josta on tehty ennen valmistusta kaupallinen sopimus.
Sarjajako:
A-sarja: Avoin sarja, ammattilaiset tai muissa kilpailuissa aiemmin palkitut
B-sarja: Aikaisemmin palkitsemattomat harrastajat.
C-sarja: Nuoret alle 25 -vuotiaat. Kaikkien tekijöiden tulee olla ikärajansa mukaisia.
D -sarja: Minuuttisarja, kilpailutyön enimmäiskesto yksi (1) minuutti. Avoin sarja kaikille.
E -sarja: Dokumenttielokuvat. Avoin sarja kaikille.
F-sarja: Musiikkivideot, kilpailutyön kesto enintään neljä (4 ) minuuttia. Avoin sarja kaikille.
2. Järjestäminen.
Kilpailun järjestää jokainen piiriin kuuluva yhdistys vuorollaan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. (tammi, helmi, maaliskuussa). Järjestävä yhdistys voi periä osallistujilta kohtuullisen osallistumismaksun.
3. Tekijät.
Tekijällä tulee olla kaikki oikeudet työhönsä. Järjestävä yhdistys ei vastaa Teosto-, Gramex-  eikä muista korvauksista.
4. Tuomarit.
Kilpailuun osallistuvan yhdistyksen tulee olla valmis lähettämään henkilö tuomariksi, jos järjestävä yhdistys sitä pyytää. Tuomareita tulisi mieluiten olla vähintään viisi (5) henkilöä. Tuomarina ei kuitenkaan saa olla henkilö joka on ollut tekemässä kilpailussa olevaa työtä.
5. Kilpailu.
Esitysjärjestys arvotaan. Tuomaritilaisuuden ja kilpailun väli on vähintään yksi (1) viikko, jotta palkintohankinnat, kaiverrukset ja paperityöt voidaan tehdä asiallisesti. Tuomareilla on oikeus hylätä kilpailutyö, jos se on sopimaton tai ala-arvoinen. Tuomarien päätöksestä ei voi valittaa - päätös on lopullinen. Minuuttisarjan voittajan valitsee yleisö. Tuomaristo katsoo myös minuuttisarjat työt. 
6. Palkitseminen.
Järjestävä yhdistys päättää palkinnoista. Vuonna 2019 Lahden kilpailuissa tuomaristo päättää, annetaanko eri sarjojen kiertopalkinto sen lahjoittaneelle yhdistykselle tai eniten kiinnityksiä saaneelle henkilölle. Tuomariston päätös on lopullinen.
A -sarjaan on Lappeenrannan Filmi- ja Videokuvaajat ry (nykyään Saimaa Films ry) lahjoittanut vuonna 2003  upean kalalauta -kiertopalkinnon.
B -sarjaan lahtelaiset lahjoittivat vuonna 2006 upean kaitafilmikelaa esittävän puureliefin.
C-sarjaan kotkalaiset lahjoittivat vuonna 2005  hienon pokaalin.
D -sarjaan imatralaiset hankkivat vuonna 2007 tiimalasi -kiertopalkinnon.
E-sarjaan, dokumenttisarjaan on Ajankello Kouvolasta lahjoittanut 2011 kiertopalkinnon, komean palkintopokaalin.
Tunnustuspalkinto: Kouvolan Videokuvaajat ry on lahjoittanut tunnustuspalkinnon,  kauniin kotkapatsaan. Tämän Kotka -palkinnon on järjestävä seura antanut vuosina 2003-2017, sarjoista riippumatta, parhaaksi katsomalleen henkilölle. Olipa se ollut vaikka ohjaaja, näyttelijä, kuvaaja, lavastaja, musiikinsovittaja tai joku mieleenpainuva asia, joka jäi filmistä erityisesti mieleen.